Asiakascase

Lääkärintakki hylkii bakteereja ja antaa energiaa

Lääkärintakki hylkii bakteereja ja antaa energiaa

Pihlajalinna suunnitteli yhteistyössä Medantan kanssa uudet vaatteet henkilökunnalleen ja potilailleen. ”Työasu vaikuttaa myös siihen, kuinka henkilökunta nauttii työstään. Se taas heijastuu ympäristöön”, toteaa Pihlajalinnan markkinointijohtaja Pauli Waroma.

Kun Pihlajalinna vuosi sitten yhtenäisti brändinsä, logonsa ja ilmeensä, samalla haluttiin uudistaa myös työ- ja potilasvaatteet. Tavoitteet olivat selvät: henkilökunnalla pitää olla hyvät työasut, jotka päällä työnteko sujuu mukavasti ja turvallisesti. Hygienian on oltava kunnossa ja vaatteiden helposti pestäviä. Myös asujen ulkonäöllä on merkitystä. Ne rakentavat tunnelman lisäksi ammatti-identiteettiä.

Kun uusien työvaatteiden suunnittelu oli alkamassa, markkinointijohtaja Waroma oli jo ajatellut laittavansa Medantan vaihtoon. Hänestä yrityksen valikoima ei sopinut enää Pihlajalinnan uuteen brändiin.

”Mutta moka olikin ollut meidän. Kun tapasimme Medantan väen, tajusimme, että me itse emme olleet osanneet hyödyntää niitä mahdollisuuksia, joita on ollut tarjolla”, Waroma hymähtää.

”Medantalaiset vakuuttivat meidät. Tapa, jolla he pohtivat asujen toiminnallisuutta ja älyvaatteiden kehitysideoita, teki vaikutuksen. Tämä kotimainen toimija todella tuntee toimialan. Lisäksi he ovat hyviä tyyppejä.”

Suurin keskustelu lääkärintakeista

Yhteistyö alkoi puhtaalta pöydältä. Työntekijä- ja potilasturvallisuus oli tietenkin ykkösasia, mutta muita tiukkoja toiveita ja ”pakkoja” ei Pihlajalinnalla ollut.

”Halusimme jotain erilaista kuin terveydenhuoltoalalla jo on. Valitsimme hoitajille smart casualin sijaan sporttiset mallistot. Niissä on mukava tehdä työtä. Tulee energinen olo, ja energisyys on yksi yrityksemme arvoista”, Waroma sanoo.

Suurin keskustelu oli käyty etukäteen talon sisällä lääkärintakista, joka oli ajateltu jättää pois.

”Lääkärintakki on se, johon kaikki loppuviimein kiteytyy. Joidenkin mielestä lääkäri ei ole lääkäri, jos takkia ei ole.”

Päädyttiin kompromissiin: Medantalta tilattiin rennompi versio lääkärintakista.

Medanta kuunteli Pihlajalinnan toiveita ja esitti näkemyksiään sopivista materiaaleista, malleista ja väreistä sekä niiden pesunkestävyydestä. Päädyttiin myös suunnittelemaan vuodevaatemallisto ja pyyhkeet. Medantan antibakteeriset materiaalit innostivat Pihlajalinnaa.

”Ne ovat joustavia, käytännöllisiä, rypistymättömiä, värinpitäviä – ja ennen kaikkea turvallisia”, Waroma sanoo.

”Medantan antibakteerisen kankaan pinta suojaa asiakasta ja hoitajaa sekä ehkäisee infektioita. Tällainen suoja on toimialallamme erittäin tärkeää”, Waroma toteaa.

Päivän työasussa valinnanvaraa

Pihlajalinnan työntekijät saavat valita muutamien vaihtoehtojen joukosta työasunsa. Osa vaatteista sopii sekä miehille että naisille, mutta mallistosta löytyvät vaikkapa mekkotakki ja leggingsit. Värit ovat Pihlajalinnan brändin mukaisia: laventelia, beigeä ja harmaata. Potilaat puolestaan pääsevät pujahtamaan tummansiniseen.

”Emme halunneet pukea potilaita heidän vaatekokonsa mukaan eri väreihin, kuten sairaaloissa on ollut tapana”, Waroma vertaa.

Malleja on sen sijaan useampia: on yömekkoa, housua ja pitkää paitaa, shortsia ja t-paitaa. Vaatteet ovat antibakteerisia ja esimerkiksi pyjamat kätevät avata sivulta ja takaa.

”Tämä kangas on niin mukavantuntuista, että ostinpa nuo shortsit ja t-paidan itsellenikin”, Waroma sanoo.

Lue seuraavaksi

Huippukokki Arto Lappalainen: ”Näissä työvaatteissa tulee särmä olo”
Professori Per Saris: Antibakteerinen potilasvaate on kuin iso laastari

Jätä kommentti

Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.